Elämässä tapahtuu, ihmiset kertovat, mitä...

Anna-Kaisa Siltaoja

Anna-Kaisa Siltaoja oli juontajana 21.5.2023: ”Jeesus ei ammu tykillä”, Anna-Kaisa valotti pohjalaisten tapaa puhua suoraan ja joskus liian kriittisesti. Elämä ei ole pelkästään mustavalkoista. Jumala puhuu eri lailla, rakkaudellisesti. Miten opimme kuulemaan Pyhän Hengen viestin kunkin ihmisen kohdalla. Onko tehtävämme puhua, kuunnella vai antaa leipää tai avittaa vai vaan olla yhdessä.

Pastori Timo Lautiainen

Pastori Timo Lautiainen kokouksessa 21.5.2023: "Opin lukemaan 6-7 vuotiaana, se oli hieno vaihe. Luin Pertsaa ja Kilua, Viisikoita ja myöhemmin klassikkokirjoja. Lapsen maailmassa on tärkeää mielikuvitus ja sadut ja ihanteet. Meille kristittyinä kirjojen kirja, Raamattu on ihanne. Raamattu kertoo ihmisten heikkouksista, sieltä voimme ammentaa myös ohjeita, miten olla ja elää eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa. Monissa uskonnoissa on ylevät vaatimukset. Olemme synnin alaisia. Me katsomme Jeesukseen. Jumala käyttää keskeneräisiä ihmisiä. Kohtaamme ihmisiä, joiden tapaa emme voi aina ymmärtää. Haasteemme on kasvaa rakastamaan. Inhimillinen puoli meissä sanoo: ”toinen on väärässä”. Siksi oma hengellinen kasvumme on tärkeää".

Paavali puhuu Filippiläsikirje 4:8 jakeessa seuraavasti: ”Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen”. Tässä ohjenuora.

Anne Sinisalo

"Jumalan silmin katsottuna", sunnuntai 23.4.2023, Anne Sinisalo

Me olemme Jumalan silmin keskeneräisiä ja rakastettuja. Me alamme rakentumaan pieninä lapsina ja tallaamme polkuja, jotka muovaavat käsitystä itsestämme. Voimme kokea itsemme huonoina, heikkoina tai osaavina persoonina. Täydellisyyden tavoittelu ei ole kenellekkään hyväksi. Ulkopuolelta tulevat roolipaineet voivat viedä meitä harhaan ja emme löydä omia persoonallisia vahvuuksiamme, joita Jumala on meihin luonut.

Psalmi 139:14:”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä”. Me todella olemme ihmeitä, voimme katsoa itseämme ja toinen toistamme suurina ihmeinä. Se muuttaa näkökulman.

Jesaja 40:31:”Mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy”. Inhimillisesti väsymme, mutta Jumala on luvannut uudistaa meitä jatkuvasti.

Pastori Timo Lautiainen:

Pääsiäisen sanoma: ”Jumala on aina kaivannut yhteyttä ihmisten kanssa.
Syntiinlankeemuksessa tuo yhteys rikkoontui. Jeesus ristillä kuollessaan ja kantaessaan meidän syntimme, mahdollisti uudestaan yhteyden. Ihminen ei voinut uudistaa yhteyttä. Ja ylösnousemuksessa Jeesus voitti kuoleman vallan. Kaikki on valmista”.

Teimme seurakuntana yhteisen pääsiäiskyselyn jalkautumalla Myllykosken ja Inkeroisten sekä Anjalan kaduille. Meitä oli seitsemän seurakuntalaista. Halusimme kuulla ihmisiltä, miten he viettävät Pääsiäistä ja mitä se heille merkitsee. Katugallup tehtiin nimettömänä ja kerromme yleisesti, mitä ihmiset kertoivat. Tavoitimme yhden tunnin aikana noin 70 ihmistä. Tällaisia vastauksia saimme:

Nykypäivinä hyvin monelle merkitsevät pääsiäismunat, virpominen, lasten ja perheen kanssa oleminen, mämmi, herkuttelu, lammas ruoka, pääsiäisruoho. Muutamat ihmiset kertoivat olevansa töissä. Eräille Pääsiäinen on pyhä muiden joukossa. Jollekin on tärkeää tieto pääsiäisen kristillisestä sanomasta. Muutama perheenäiti kertoi, että ei oikein ole nyt sanottavaa. He toivat kuitenkin esille yhdessäolon perheen ja sukulaisten kanssa. Se on tärkeää tämän kaikkiin suuntiin repivän ajan keskellä, saada olla yhdessä ja jakaa asioita. Kristuskin vietti aikaa opetuslastensa kanssa, he kulkivat yhdessä. Siunattua Pääsiäisen aikaa sinulle, joka tätä luet.


Maiju ja Marjo Lautiainen, Virve Pellinen (keskellä)

Inkeroisten helluntaiseurakunnan vuoden 2023 kesäaika startattiin 26.3. sunnuntaina Inxan illaksi nimetyllä jumalanpalveluksella. Inxan Illoilla halutaan tarjota sekä ajallisesti (klo 16) että sisällöllisesti normaalista jumalanpalveluksesta poikkeavaa ohjelmaa, joka sopii kaikille inksalaisille (muutkin kouvolalaiset tervetulleita ;)). Inxan iltoja järjestetään n. 4 viikon välein ja seuraavat kevään Inxan Illat pidetään 23.4. ja 28.5.

Ilta aloitettin klo 16 kahveilla ja tarjoiluilla, joiden aikana vanhimmiston puheenjohtaja Make Pellinen kertoi terveiset Tellus-lähetyskonffasta. Make jakoi konferenssissa puhuneen Friedhelm Holthuisin tarinan tyttärensä sairastumisesta ja siitä seuranneesta isän "totisesta rukouksesta", jossa suorastaan käsketään Jumalaa parantamaan kuolemansairas lapsi. Silloin kun hätä on suuri, ei mietitä rukousten sanavivahteita ja teologisia oikeaoppisuuksia, vaan huudetaan Isän puoleen täydestä sydämestä.

Tilaisuuden teemaan, rakkaus, liittyen Virve Pellinen haastatteli Maiju ja Marjo Lautiaista. Anoppi ja miniä jakoivat ajatuksiaan siitä mitä rakkaus on, milloin he ovat kokeneet tulleensa erityisesti rakastetuiksi ja millä tavalla he itse osoittavat rakkautta. Molempien rouvien mielestä rakkaus on asiana niin valtava, ettei sitä pysty käsitteenä täysin avaamaan. Virve luki etenkin häistä tutun raamatunkohdan 1. Kor. 13, rakkauden ylistyksen, joka kuvaa kauniilla tavalla rakkauden moninaisia piirteitä ja sen tärkeyttä. Jumala itse on rakkaus, joka luo koko elämään pohjavireen, joka säilyy tunteista ja tilanteista huolimatta. Käytännössä rakkaus on pieniä tekoja niin puolisoiden kuin yleensä ihmisten välillä; lämpimiä katseita, ystävällisiä tervehtimisiä, toisen kehumista ja kiittämistä ja taakkojen jakamista. (Teksti Antti Sinisalo, kuva Mikko Metsänen)

Mikael Siltaoja, puoliso taustalla, kahvi maistui puheen jälkeen.

Mikael Siltaojan puheessa ensimmäisessä Inxan illassa 26.3. punaisena lankana oli kysymys siitä, kuinka hyvin sinä tunnet Jumalan? Jumala tuntee jokaisen ihmisen, jopa hiuskarvoja myöten (niitä on muuten keskimäärin 100 000 kpl), mutta miten me tunnemme Jumalan? Kuten työelämässä, hengellisessä elämässä käytäntö on väylä Jumalan tuntemiseen. Sanan lukeminen ja kuuleminen on tärkeää, mutta eletty elämä vie kohti aitoa Jumalan tuntemista. Uskoon tultuaan Miksu oli pian oppinut, että pelastuksen kaupanpäällisenä ihminen saa Jumalan johdatuksen. Erilaisissa elämäntilanteissa rukouksiin vastataan, ja elämän käännöskohdissa johdatetaan sisäisen rauhan kautta. Elämän vaikeat hetket ja niistä rukoillen selviäminen kasvattavat luottamusta Jumalaan. (Teksti Antti Sinisalo, kuva Mikko Metsänen)

Hause band

Inxan ilta tilaisuus 26.3 päättyi ylistyshetkeen, jossa house bändin voimin johdateltiin seurakuntaa ylistykseen.

Pastori Timo Lautiainen

Jaakob 1:5: "Jos kuitenkin teiltä joltakulta puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta". Hieno lupaus.

Pastori Timo jatkoi edelleen viisaudesta. Salomo oli viisas mies. Hänellä oli kuuliainen sydän. Me tarvitsemme elämässämme viisautta, jotta voisimme eheytyä ihmisinä. Eheytymisessä auttavat ystävät, Jumalan Pyhä Henki, terapia, seurakuntayhteys, läheiset. Eheytymisestä seuraa vapautuminen ja avoimuus elämää ja toisia ihmisiä kohtaan. Eheytymisestä seuraa myös se, että pystymme arvioimaan elämässämme erilaisia asioita, ovatko ne meille hyödyksi vai tuottavatko ne tuskaa. Näin siis Timo 12.3.2023 sunnuntaina.

Jonna ja Juha Kaukiainen sekä Tuomas.

Sunnuntaina 5.3.2023 mukana olivat ehtoolliskokouksessa Juha (vas.), Jonna ja Tuomas. He tulivat Nastolasta. Kokouksen alkuun he musisoivat rohkaisevaa ylistysmusiikkia. Juha piti puheen ennen ehtoollisen viettoa. Hän puhui siitä, että Jumala, Jeesus Kristus, on ihmisen kokoinen. Jumala ei myöskään ole koskaan lomalla. Sinun kohdallasi voi olla joskus pitkä matka, että kohtaat hänet. Mutta se voi tapahtua hyvinkin yllättäen. Elämässämme voi olla tilanteita, että vain huudamme: "Jos sinä Jeesus olet olemassa, niin auta minua". Ja tiedätkö mitä, hän tekee sen. Hän tulee rinnallesi. Joskus se voi tapahtua toisen ihmisen kautta.

Antti Sinisalo

Seurakunnassamme on useita nuoria perheitä. Yksi heistä on perheenisä Antti Sinisalo. Hän oli puhevastuussa yhden sunnuntain osalta. Hän käsitteli aihetta kiitollisuus. Ja koska oli Runebergin päivä, niin hän puhui sujuvasti kuin Runeberg.

Elina ja Mikko Metsänen

Olemme Elina ja Mikko Metsänen. Muutimme tänne Kouvolan Anjalaan syksyllä 2020. Koronan aikaan mietimme yhteyksiä eri seurakuntiin ja kävimme tutustumassa niin Kouvolassa kuin Kotkassakin. Kun tulimme tänne Inkeroisiin niin koimme, että tulimme lämpimään kotiin. Meidät on otettu vastaan mitä parhaiten. Saamme olla omia itsejämme ja olemme voineet osallistua omalta osaltamme myös pieneen tekemiseen. Kohtaamiset toisten kristittyjen kanssa ovat olleet antoisia.